Tulenkantajat kirjoittavat jälleen

Tervetuloa Tulenkantajien blogiin.

Suomen laajinta runovalikoimaa ja hienoja muita kirjoja tarjoava, ainoastaan erityisen hyviin kirjoihin erikoistunut kirjakauppa Tulenkantajat aloittaa keskustelevan tiedotuskanavan koko kauppansa voimin.Vuoden 2012 alussa aloittanut kirjakauppa toimii osoitteessa Hämeenpuist0 25. Tule käymään, tarjoamme kahvit!

Kaupan sivuille kirjoittavat sympaattisen pienen puodin seuraavat myyjät

Vanhempi isäntä Erkki Kiviniemi.

Erkki (s.1945) on kirjankustantaja, joka perusti 1996 Sanasato Oy -kustantamon. Hän on julkaissut 2002 romaanin Paljain jaloin, joka on runoilija Uuno Kailaan elämäkerta. Runoteos Toinen metsä ilmestyi 2005 ja aforismikokoelma Tietön tie 2010.

Nuorempi isäntä Ville Hytönen.

Ville (s.1982) on ollut Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan kapteeni vuodesta 2001 lähtien. Hän on julkaissut runoja, aforismeja, lastenkirjallisuutta sekä gastronomista kirjallisuutta, viimeisimpinä lasten kuvakirjan Taatelikujan salaperäinen Pisteli (Tammi 2012) sekä Etäisesti lyyrisiä ajatuksia (Savukeidas 2012).

Mikko Mankinen

Mikko on tällä hetkellä päävastuussa Tulenkantajien myynnistä ja toimii myös Elävän kirjallisuuden yhdistyksen puheenjohtajana. Hänet on palkittu Pirkanmaan kirjoituskilpailussa 2011.

Sami Tarmio

Sami on kauppamme uusin kasvo ja Mikon lisäksi päivittäin myymässä kaupalla. Voit bongata Samin myös Tampereen Klubilta juontamassa musavisaa.

Titta Minkkinen

J.H. Erkon kirjoittajakilpailussa palkittu Titta hoitaa kaupan tiedotusta. Hän opiskelee kirjallisuutta, kirjoittaa kirjakritiikkejä ja toimi muun muassa vuonna 2012 Tiiliskivi-palkinnon raadissa.

Kosti Salminen

Kosti toimii kustannusvastaavana Kustannusosakeyhtiö Sanasadossa ja opiskelee Tampereen yliopistossa kirjallisuutta.

Juha Rautio

Juha (s.1980) on runoilija ja muusikko. Hänen esikoisteoksensa Olen matkinut kaikkia lintuja ilmestyi vuonna 2009. Vuonna 2011 Juhalta julkaistiin runokokoelma Häkki.

Saara Wahlman

Saara (s.1984) on tamperelainen kirjallisuudenopiskelija. Hän toimii Tulenkantajien kaupan lisäksi Elävän kirjallisuuden yhdistyksessä.

Miikka Vuori

Miikka on tamperelainen kirjallisuudenopiskelija ja toimii myös Runojen kannatusyhdistyksen hallituksessa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: