Tulenkantajat ja Aamulehti perustivat uuden kirjallisuuspalkinnon

Image
Tulenkantaja-palkinnon perustajia Tulenkantajien kirjakaupalla. Vasemmalta ylhäällä vanhempi isäntä Erkki Kiviniemi, kirjailija Sofi Oksanen. Alhaalla vasemmalta nuorempi isäntä Ville Hytönen, Aamulehden Matti Posio.

”Tällä hetkellä Suomesta tunnetaan ulkomailla vain yksi kirjallisuuspalkinto, Finlandia, ja vain sillä on palkintona merkitystä oikeuksia myydessä”

– Kirjailija Sofi Oksanen Tulenkantajat-palkinnon perustamistilaisuudessa.

Tulenkantajien kirjakauppa ja Aamulehti perustivat Tulenkantaja-nimisen palkinnon, jonka tavoite on löytää Suomessa vuonna 2012 ilmestynyt kaunokirjallinen teos, jolla on parhaat mahdollisuudet menestyä ulkomailla. Kilpailuun lasketaan mukaan kaikki kotimainen kaunokirjallisuus romaaneista runoihin ja esseisiin sekä lastenkirjallisuuteen.

Tulenkantajasta on tarkoitus tehdä merkittävä, ulkomailla tunnettu suomalaisen kirjallisuuden palkinto.

Esiraati valitsee viisi ehdokasta, jotka julkistetaan 11.helmikuuta Elävän kirjallisuuden festivaaleilla Tampereella. Tämän jälkeen varsinainen raati valitsee voittajan, joka julkistetaan 23.3. Tampereen Vihtorin kirjamessuilla. Varsinaisen raadin puheenjohtajana toimii Sofi Oksanen, joka jatkaa voittajan kummikirjailijana voiton jälkeen.

Palkintona jaetaan 5000 euroa sekä palkittua kirjaa pidetään esillä niin kummikirjailijan, agentuurien kuin FILI – Suomalaisen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen kautta.

Kustannusosakeyhtiöiden Savukeidas ja Sanasato julkaisemat kirjat eivät ole mukana kilpailussa niiden Tulenkantajien kauppaan liittyvien omistuskytkösten takia. Myös raadin jäsenten teokset ovat kilpailun ulkopuolella.

Esiraatiin kuuluvat:
Puheenjohtajana Matti Posio, jäseninä Juho Hakkarainen, Mikko Mankinen, Juha Rautio, Titta Minkkinen, Simopekka Virkkula, Nina Lehtinen ja Sami Tarmio. Sihteerinä Ville Hytönen.

Raadin jäsenet ovat:
Puheenjohtajana Sofi Oksanen, päätoimittaja Jouko Jokinen, Alma Aluemedian kulttuuritoimituksen esimies Markus Määttänen, runoilija ja kustantaja Ville Hytönen, kirjailija ja kustantaja Erkki Kiviniemi ja suomalaisen kirjallisuusvaihdon FILI:n johtaja Iris Schwanck.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: