23.9. vieraaksi Tiina Lehikoinen ja Marko Niemi

Perjantaina 23.9. klo 18 Teos & Tulenkantajat -kaupalle saapuu kaksi runoilijaa: Tiina Lehikoinen ja Marko Niemi. Lehikoinen lukee runoja kokoelmastaan Multa (Poesia 2016) ja Niemi lukee suomentamaansa Ulrika Nielsenin kokoelmaa Perikato (Poesia 2016).

Mullan runot pureutuvat olemisen halkeamaan. Kokoelma käsittelee muistisairauteen liittyvää kielen kuolemaa ja elämän kiertokulkua. Multa on maan hengitystä, joka kääntää kuolleet läheiset takaisin maaksi, mutta samalla humus toimii alustana uudelle kasvulle.

Perikato on dystooppinen runoteos, joka kuvailee tarkkanäköisesti tuhoa kohti kulkevaa maailmaa. Synkkyydestään huolimatta teos sisältää myös pieniä intensiivisen läsnäolon hetkiä, joissa kipinöi yhä toivo. Raunioiden keskeltä ja hylätyistä ostoskeskuksista voi löytää yllättävää kauneutta. Ruotsinkielinen alkuteos Undergången ilmestyi vuonna 2015 ja voitti samana vuonna Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon.

Tiina Lehikoinen (s. 1982) on tamperelainen runoilija. Multa on hänen viides kokoelmansa. Lisäksi hän on kirjoittanut runouteen liittyviä artikkeleita ja esseitä sekä toimittanut teokset Ikuinen kertosäe (yhdessä Marko Niemen kanssa), Muodonmuutoksia? (yhdessä Sirpa Kyyrösen kanssa) ja Tekstitaide (yhdessä Jouni Teittisen kanssa). Vuosina 2013–2015 hän päätoimitti runouslehti Tuli&Savua.

Ulrika Nielsen (s. 1974) on Tukholmassa asuva suomenruotsalainen runoilija, joka on julkaissut kuusi kirjaa. Marko Niemi (s. 1974) on helsinkiläinen runoilija ja suomentaja, joka on suomentanut Nielsenin ohella mm. suomenruotsalaisen Eva-Stina Byggmästarin runoja.

lehikoinen-tiina_profiili

Tiina Lehikoinen (Kuva: Marko Niemi)

niemi-marko_profiili

Marko Niemi (Kuva: Miia Toivio)

 

Mainokset
%d bloggers like this: