Prog Finlandia -kirjan julkkarit 25.10. klo 18

Tervetuloa Prog Finlandia -kirjan julkkareihin Teos & Tulenkantajat -kirjakauppaan tiistaina 25.10. klo 18. Tilaisuudessa haastatellaan kirjan tekijää Matti Pajuniemeä ja tarjolla on pientä purtavaa.

Prog Finlandia kertoo suomalaisen progressiivisen rockin koko tarinan 60-luvun lopulla aloittaneista edelläkävijöistä tämän päivän nuoreen muusikkosukupolveen asti. Tärkeissä rooleissa ovat legendaarisen Love Recordsin huomassa vaikuttaneet maestrot kuten Pekka Pohjola, Jukka Gustavson ja Jukka Tolonen Wiguineen ja Pressoineen. Kansainvälisesti arvostettujen klassikkojen lisäksi kirja käsittelee kymmeniä vähemmän tunnettuja artisteja paitsi varsinaisen progerockin, myös psykedelian, folkrockin, fuusion, elektronimusiikin ja taidepopin suunnalta. Esiteltyjen artistien määrä puolen vuosisadan ajalta lähenee kolmeasataa.

Kultakautensa jälkeenkin kotimainen proge on kaupallisesta marginaalisuudestaan huolimatta pysynyt sinnikkäästi elossa, ja tällä vuosituhannella progehenkisiä yhtyeitä on toiminut enemmän kuin koskaan. Mediapimentoon uhkaa jäädä lukemattomia mielenkiintoisia ja taitavia artisteja, jotka kukin tavallaan yhdistelevät progen traditiota ja uudenlaisia sointi-ideoita. Musiikkiin itseensä keskittyvä kirja palvelee sekä musiikillisena matkaoppaana että tietolähteenä. Matti Pajuniemen edellinen kirja, vuosien 1967-1979 ulkomaista progea käsitellyt Aamunkoiton portit (2013) sai kiittävän vastaanoton ja sen ensipainos on myyty loppuun.

progfinlandia

Advertisements
%d bloggers like this: